Osallistumaan- hankeen toteuttamalle Talvileirille osallistui 30 reipasta alakouluikäistä lasta. Kolme päiväisen talvileirin mahdollisti suomalainen metalliteollisuusyritys ATA GEARS OY
Ensimmäisenä Talvileiri päivänä 1-.6 lk lapset kokoontuivat Pirkanmaan musiikkiopistolla, jossa ensin leikittiin sisällä yhdessä ja syötiin lounas, josta iso kiitos Vegem oy:lle.
Sitten pulkat ja liukurit mukaan ja kohti Pyynikkiä. Pyynikin upeissa maisemissa pulkka luisti huimaa vauhtia.
Kuka tahtoo kiivetä näkötorniin? Kaikki.
30 leiriläisestä vain muutama oli nähnyt Tampereen auvautuvan näkötornin korkeuksista.
”Mä asun tuolla!” ”Täältä näkee Särkänniemeen!”
Mäenlaskun jälkeen saimme herkutella Pyynikin munkkikahvilan kuuluisilla munkeilla.
Keskiviikko aamuna leiriläiset kokoontuivat Metso kirjaston aulassa ja siitä matkasimme bussilla Tohlopin studioille vierailulle.
Oppaan johdolla saimme tutustua Tohlopin studioon ja TV-ohjelmien tekemisen saloihin, upeisiin lavasteisiin, puvustamoon, maskeeraamoon.
Mediapoliksen pihassa ehdittiin vielä leikkiä ”Kuka pelkää mustekalaa?” -leikkiä. Se olikin vauhikasta menoa.
Bussilla palattiin Metsolle ja sieltä käveltiin Eteläpuistoon retkilounaalle.
SuperPark Särkänniemi tarjosi mahtavan sisäliikuntapäivän. Monenlaista tekemistä löytyi kaikille ja jokainen löysi oman suosikkinsa.
Särkänniemestä kävelimme vielä Pirkanmaan musiikkiopistolle ja jatkoimme pelaamalla Unoa, Kimbleä, Kanin loikkaa sekä leikkimällä piilosta ja jo perinteeksi muostunutta versiota ”hedelmäsalaatti” -leikistä.
ATA Gears Oy, joka lahjoituksellaan mahdollisti Talvileirin toteuttamisen 30 lapselle jakoi vielä lopuksi karkkirasiat kaikille leiriläisille.
Leiripäivän päätteeksi muutamat leiriläiset vaihtoivat yhteystietoja ja toivoivat tapaavansa vielä leirin päätyttyäkin.
Kiitos upeasta leiriviikosta teille kaikille toiminnan mahdollistajille !
Teitte monen lapsen talvilomasta ikimuistoisen.