Messin kohtaamispaikka

Kenelle? 

Messin kohtaamispaikka on 15–35-vuotiaille nuorille aikuisille, jotka kaipaavat arkeensa tekemistä, tukea ja yhteisöllisyyttä.

 

Aukioloajat: 

maanantai klo 10-16 

tiistai – torstai klo 10-19 

perjantai klo 10-16

Kerran kuussa yhtenä lauantaina. 

Kevätkauden lauantait: 31.1. , 28.2. , 28.3. ja 25.4.

 

Ilmoitamme lisätiedot ja poikkeukset someissamme. 

Mitä toiminta on? 

Messin kohtaamispaikka on olohuonemainen tila, jossa voit viettää aikaa yhdessä muiden kanssa. Kohtaamispaikalla pääset mukaan erilaisiin aktiviteetteihin, kuten pelailemaan eri lauta- ja videopelejä, pienryhmätoimintaan tai tutustumaan uusiin ihmisiin. 

Kohtaamispaikan ohjaajilta saat myös tarpeen mukaan tukea ja ohjausta arjen haasteisiin tai apua esimerkiksi lomakkeiden ja hakemusten täyttämiseen. 

Kohtaamispaikalla on viikko-ohjelma, johon sisältyy mm. liikuntaa, kokkailua ja kehonhuoltoa.
Viikko-ohjelmaan pääset tästä.

Näiden lisäksi järjestämme säännöllisesti erilaisia retkiä sekä elokuva- ja teemailtoja. Ilmoitamme näistä someissamme. 

 

Toiminnassamme tuetaan yhteisöllisyyttä, osallisuutta sekä oman itsensä ja yhteisön kehittymistä.
Kaikki toimintamme on vapaaehtoista, päihteetöntä ja kävijälle maksutonta. Meille saat tulla juuri sellaisena, kuin olet ja meillä on käytössä turvallisemman tilan periaatteet. Olemme myös syrjinnästä vapaa -alue.

 

Messin kohtaamispaikan toimintaan pääset tutustumaan varaamalla tutustumisajan ohjaajan kanssa puhelimitse tai sähköpostilla! 

Sijainti:  

Hämeenpuisto 14 F, 33210 Tampere 

YMCA / NMKY Tampere 

 

 

Somet: 

Löydät meidät Facebookista nimellä Messin kohtaamispaikka tai linkistä: https://www.facebook.com/messinkohtaamispaikka/ 

File:Instagram logo 2016.svg - Wikipedia@messinkohtaamispaikka 

 

 

YMCA Tampere globaalikasvatus

Ohjaajat:


Panu Lehtoniemi
vastaava ohjaajapanu.lehtoniemi@ymca.fi
puh. 050 441 4515

 

 


Sakari Halonen
ohjaajasakari.halonen@ymca.fi
puh. 050 355 9997

 

 


Nora Arpi
ohjaajanora.arpi@ymca.fi
puh. 050 371 7745

 

 


Viivi Niemenmaa
ohjaajaviivi.niemenmaa@ymca.fi
puh. 040 354 7315

Messin kohtaamispaikan esittelyvideo

...

4 0

...

19 0

...

9 0

...

25 0
Seuraa Instagramissa