KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

 

YMCA Tampere painottaa iltapäivätoiminnassa monipuolisen toiminnan järjestämiseen. Toimintasuunnitelma tehdään globaalikasvatuksen näkökulma huomioiden mikä muun muassa lisää lasten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Toiminnassamme meille on tärkeää aito yhdessäolo lasten kanssa sekä luoda lapselle mielekäs ja turvallinen ympäristö, missä viettää aikaa. Lasten mukana arjessa toimii iso porukka ammattitaitoisia, välittäviä ja innostuneita työntekijöitä, jotka kuuntelevat ja ovat läsnä lapsen iltapäivässä. Jokaisessa toimipisteessä on vastuuohjaaja ja hänen työpareinaan toimivat tuntiohjaajat.

Iltapäivätoiminnassamme toimintamme pohjautuu lasten omille toiveille, jaksamiselle sekä omaehtoisuudelle. Iltapäivätoiminta on lasten vapaa-aikaa ja siksi tarjoamamme ohjatut toiminnot ovat lapsille aina vapaaehtoisia. Pitkän koulupäivän jälkeen ja päivän muiden tulevien mm. harrastusten vuoksi, osalle lapsista saattaa olla hyvin väsyttävää osallistua ohjattuihin toimintoihin. Tämän vuoksi on tärkeätä tarjota hetki levolle.

 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN RUNKO

Tampereella iltapäivätoimintaa järjestetään arkisin klo 12.00-17.00.
Ylöjärvellä iltapäivätoimintaa järjestetään arkisin klo 12.00-17.00.
Kangasalla iltapäivätoimintaa järjestetään arkisin klo 12.00-16.00.

Iltapäivätoimintaa järjestetään koulujen työ- ja loma-aikoja mukaillen. Asiakasmaksut sekä toiminta-aika määräytyy kaupungin päätösten mukaan.

12:00 Toiminta alkaa
12:00-13:30 Ulkoilua
13:30-14:00 Välipala
14:00-15:00 Ohjattua toimintaa viikko-ohjelman mukaisesti + mahdollisuus läksyjen tekoon
15:00-17:00 Pelejä ja leikkejä lasten toiveiden mukaisesti
17:00 Toiminta päättyy

Ohjelma muokataan jokaisen toimipisteen ja koulujen lukujärjestyksien mukaan.

Instagram logo | Free Vector @ymcatre_iptoiminta

 

 

YMCA Tampere globaalikasvatus

Ota yhteyttä:

Iltapäivätoiminnan päällikkö
Katja Kurki
katja.kurki@ymca.fi
P. 041 461 0211

 

Lasten toiminnan koordinaattori,
Lupa liikkua Lupa harrastaa, kuntouttava työtoiminta
Mira Tammipuro
mira.tammipuro@ymca.fi
P. 050 359 8525

Tampereen iltapäivätoiminta 2026-2027

 

OLKAHINEN
Jenseninkatu 3, 33610 Tampere
Puh. 050-433 1553

Vastaava ohjaaja:
Sallamari Heinonen-Hänninen 

Ohjaajat:
Nea

 

 

 

TALVITIE, HÄRMÄLÄ
Talvitie 24, 33900 Tampere
Puh. 050-476 5363

Vastaava ohjaaja:
Eveliina Toivonen

Ohjaajat:

 

 

TAMMELA 
Ilmarinkatu 17, 33500 Tampere
Puh. 050-596 6685

Vastaava ohjaaja:
Niina Tanner

Ohjaaja:
Ville

 

MESSUKYLÄ
Kyläojankatu 6, 33700 Tampere
Puh. 050-356 5537

Vastaava ohjaaja:
Sari Halme

Ohjaajat:
Pauliina ja Joona, Kati

 

VUORES
Rautiolanrinne 2, 33870 Tampere

1.- ryhmä Puh. 050-359 7192
2.- ryhmä Puh. 050-361 0939

Vastaava ohjaaja:
Janica Peltomaa

Ohjaajat:

 

 

NORMAALIKOULU
Kuokkamaantie 16,
33800 Tampere

Vastaava ohjaaja:
Ronja Hakala

Ohjaajat:

 

HAKEMINEN LUKUVUODELLE 2026-2027
Iltapäivätoimintaan haetaan Tampereen kaupungin kautta. Haku tapahtuu Wilmassa- järjestelmän kautta. 

https://www.tampere.fi/koulutus/perusopetus/koululaisten-iltapaivatoiminta

 

Ohjaajien sähköpostit ovat muodossa:     etunimi.sukunimi(at)ymca.fi 

Ylöjärven iltapäivätoiminta 2026-2027

SILTATIEN YHTENÄISKOULU
Lähdevainiontie 38, 33480 Ylöjärvi
Puh. 050-557 9022

Vastaava ohjaaja:
Virpi Viitanen

Ohjaajat:

 

Ohjaajien sähköpostit ovat muodossa:     etunimi.sukunimi(at)ymca.fi 

 

 

HAKEMINEN:
Iltapäivätoimintaan haetaan Ylöjärven kaupungin kautta. Haku tapahtuu Wilma-järjestelmässä.

Lisätietoja

 

 

Kangasalan iltapäivätoiminta 2026-2027

 

VATIALAN KOULU
Vatialantie 17, 36240 Kangasala
Puh. 045 861 6015

Vastaava ohjaaja:
Mirva Montonen

Ohjaajat:

 

 

 

Iltapäivätoimintaa järjestetään arkisin klo 12:00-16:00.

Toimimme Vatialan koulun tiloissa ja välipala syödään koulun ruokalassa.

Ohjaajien sähköpostit ovat muodossa:    etunimi.sukunimi(at)ymca.fi

 

HAKEMINEN:
Haku tapahtuu sähköisesti Kangasalan kaupungin verkkosivuilla.

Lisätietoja