Mieli ja liike
Liikuntaetsivätoiminta on 16–29-vuotiaille nuorille suunnattua, liikkumisen äärellä tapahtuvaa kohtaavaa nuorisotyötä. Työn tavoitteena on tukea nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia tuomalla liikkumista osaksi elämää sekä mahdollistamalla yhteisöllisiä hetkiä. Tampereella toiminnassa keskitytään erityisesti matalan kynnyksen liikkumiseen, jota voi toteuttaa monella tavoin ja pienin askelin aina kävelyistä lajitutustumisiin. Liikkuminen ei ole vain ”urheilua” tai ”lajiliikuntaa”, jokainen liike ja askel on merkityksellinen.
Liikkumalla hyvinvointia
Liikkumalla Hyvinvointia on osa OKM:n Suomi liikkeelle -ohjelmaa. Hallitusohjelmaan sisältyvän Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteena on, että eri ikäiset ihmiset liikkuvat aiempaa enemmän. Ohjelmalla edistetään mahdollisuuksia liikkua ja liikkumista tukevia arjen valintoja.
Hyvinvoiva tulevaisuus -toiminta
Kohti työelämää! -nuorisotakuuhanke
Hyvinvoiva tulevaisuus -toiminta tarjoaa yksilöllistä ja matalan kynnyksen tukea alaikäisille ja alle 35-vuotiaille pirkanmaalaisille nuorille, jotka kokevat haasteita arjenhallinnassa, hyvinvoinnissa tai sosiaalisissa tilanteissa.
Kohti työelämää! on YMCA Tampereen nuorisotakuuhanke, joka tukee alle 30-vuotiaita tamperelaisia nuoria, joilla ei ole opiskelu- tai työpaikkaa tai jotka tarvitsevat tukea työelämään siirtymisessä.
Digiliikunta
Hankkeen tavoitteena on edistää vähän liikkuvien ja liikuntaharrastusten ulkopuolella olevien nuorten osallisuutta sekä lisätä positiivisia liikuntakokemuksia nuorten keskuudessa digitaalisia alustoja hyödyntäen. Tavoitteena on lisätä nuorten kokemuksia yhdenvertaisuudesta mahdollistamalla heille turvallinen ympäristö toimia ammattitaitoisessa ohjauksessa.
Globaalikasvatus
YMCA valittiin ulkoministeriön ohjelmatukijärjestöksi Nuoret, rauha ja toimeentulo -ohjelmallaan vuosiksi 2022–2025. Ohjelmatuki tarkoittaa rahoitusta kansalaisjärjestön kehitysyhteistyö-, kehitysviestintä- ja globaalikasvatusohjelmaan neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Globaalina, kansallisena ja paikallisena nuorisotoimijana visiomme YMCA:llä on, että globaalikasvatus kuuluu kaikille. Kehitämme globaalikasvatukseen menetelmiä, materiaaleja ja näkökulmia, jotka sopivat nuorisotyöhön ja nuorten vapaa-ajan toimintaan. Tavoitteenamme on tehdä globaalikasvatuksesta innostavaa ja kiinnostavaa kaikille nuorille.
Lue lisää miten YMCA Tampereen toiminnassa rakennamme aktiivisesti reilumpaa maailmaa
Connect For Global Change
Connect for Global Change on osa EU:n DEAR-ohjelmaa hanke, jossa on mukana 11 eri Euroopan maata ja jokaisesta maasta on mukana yksi järjestö. Suomesta CGC-hankkeessa on mukana Fingo. Fingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti.
Fingo on valinnut Suomen YMCA liiton ja YMCA Tampereen yhteisen hankkeen ”Nuorisotyö vaikuttavana globaalikasvattajana” yhdeksi toteuttajaksi CGC- hankkeeseen.
Lue lisää Nuorisotyö vaikuttavana globaalikasvattajana -hankkeesta
Nuorten Solidaarisuushanke CultureMix
CultureMix on Ymca Tampereen Peacemakers-toimintaan osallistuvien nuorten oma hanke, johon he ovat saaneet rahoituksen Euroopan solidaarisuusjoukoilta (1.8.2024 – 31.7.2025).
Hankkeen aikana nuoret ovat toteuttaneet mm. Making Youth Dream Again – työpajoja sekä Diversity Makes Harmony – tapahtuman.
Lue lisää CultureMix -hankkeesta
