Yökoris Tampere

Mitä on Yökoris?

Monikulttuurillinen toimintamalli, jossa matalan kynnyksen liikunnan avulla pyritään tarjoamaan nuorille ja nuorille aikuisille mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen ja apua integroitumiseen suomalaiseen kulttuuriin. Yökoris-toiminta on keino, jossa samanhenkisiä nuoria ja nuoria aikuisia saatetaan yhteen, jotta he voisivat siellä luoda uusia ystävyyssuhteita. Toiminnan kohderyhmänä ovat eri kulttuuritaustoista tulevat 13–35-vuotiaat osattomuutta kokevat nuoret ja nuoret aikuiset. Kohderyhmänä ovat lisäksi sellaiset henkilöt, jotka eivät uskalla tai kykene osallistua ryhmätoimintoihin yksin. Yökoris -hanke on saanut STEA:lta (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) kohdennetun toiminta avustuksen vuodesta 2023 eteenpäin.

Nuorten osallisuuden vahvistaminen Yökoris-toiminnalla – YAMK-tutkimus

Lyhyt historia: 

Yökoris-toimintamalli on saapunut Suomeen Saksasta, mutta malli on kopioitu pitkälti Yhdysvalloista. Suomessa Yökoris-toiminta käynnistyi vuonna 1998, kun Helsingin NMKY:n nuorisosihteeri Ilpo Laitinen innostui konseptista ja toi sen Suomeen. Yksinkertaistaen mallissa on kyse siitä, että nuorisotyöntekijä jalkautuu nuorten keskuuteen, eikä päinvastoin. Mallissa ohjaaja menee musiikkilaitteiden kanssa nuorten pariin sinne, missä on pelit käynnissä tai muuta nuorten toimintaa. Konseptissa oleellisista on aikuisen läsnäolo nuorten parissa.

Toiminta alkoi vuonna 1998 Kuutamokoripallo -nimisenä projektina VR:n makasiineilla Helsingissä. Toiminta järjestettiin aluksi iltaisin, josta juontaa myös vuonna 1999 käyttöön otettu nimi Yökoripallo, joka myöhemmin muutettiin Yökorikseksi. Vuosien saatossa tapahtumiin on tullut muitakin lajeja, kuin vain koripalloa, mutta nimi on silti säilytetty ennallaan. Tapahtumat voivat sisältää kaikkea liikunnallista aktiviteettia riippuen alueesta ja puitteista missä tapahtumaa vietetään. Pääasia on kuitenkin se, että osallistujat liikkuvat ja hyvät bileet saadaan pystyyn!

Vuoden 2018 alussa Yökoris-toiminta käynnistyi Turussa, vuonna 2019 Tampereella ja 2020 Oulussa.

(Lähde: Teemu Poussa – HELSINGIN NMKY:N YÖKORIS-TOIMINTAMALLI JA SOSIAALINEN PÄÄOMA -pro gradu-tutkielma.)

Tarkemmat aikataulut löytyvät Yökoriksen Instagram-tililtä.

Yökoriksen Instagram-tili

Kesä on ohi. Iso kiitos kaikkille mukana olleille!
Summer is over. A big thank you to everyone involved!

Tapahtumat jatkuvat sisällä, tänään futsal Hervannassa.
Even`ts continue indoors. Today futsal in Hervanta.

#yökoris #yökoristampere #ymca #ymcatampere #koripallo #futsal #lentopallo
@nuortentreenit
...

Kenttä valmiiksi ja pelaamaan! Lenttistä Pyynikillä 18:00-20:00.

Prepare the court and play! Beach volley at Pyynikki 18:00-20:00

#yökoris #yökoristampere #ymca #ymcatampere #lentopallo
@nuortentreenit @beachvolleytampere
...

Yökoris -toiminnan Facebook sivut

Helsingin, Turun ja Tampereen yhteinen Facebooksivu.
Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Error: Unsupported get request. Object with ID 'posts' does not exist, cannot be loaded due to missing permissions, or does not support this operation. Please read the Graph API documentation at https://developers.facebook.com/docs/graph-api
Type: GraphMethodException

Yökoriksen työntekijät

Kristian Ketola

Harrastustoiminnan päällikkö

Serge Tcheuffa

Ohjaaja

Joakim Gassama

Ohjaaja

Cory

Apuohjaaja

Stephen

Apuohjaaja

Ronaldo

Apuohjaaja

Ville

Sisällöntuottaja