Liikkeellä hyvää oloa!

 

Liikuntaetsivätoiminta on 16–29-vuotiaille nuorille suunnattua, liikkumisen äärellä tapahtuvaa kohtaavaa nuorisotyötä. Työn tavoitteena on tukea nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia tuomalla liikkumista osaksi elämää sekä mahdollistamalla yhteisöllisiä hetkiä. Tampereella toiminnassa keskitytään erityisesti matalan kynnyksen liikkumiseen, jota voi toteuttaa monella tavoin ja pienin askelin aina kävelyistä lajitutustumisiin. Liikkuminen ei ole vain ”urheilua” tai ”lajiliikuntaa”, jokainen liike ja askel on merkityksellinen.

Liikkumista voi haastaa moni asia, eikä liikkeen lisääminen kaupunkiarjessa ole aina helppoa. Vähäisemmän liikkumisen taustalla voivat olla vähäistä liikkumista tukevat arjen rakenteet, yksinäisyys ja kavereiden puute, aiemmat ikävät kokemukset liikkumisesta, jännittäminen tai erilaiset pelot, jaksamisen ja arjen hallinnan haasteet tai taloudelliset vaikeudet.

Liikuntaetsivätyössä nuori voi saada yksilöllistä tukea liikkumiseen ja/tai osallistua pienryhmähetkiin. Yksilö- sekä pienryhmätapaamisissa nuoria halutaan kuulla ja osallistaa tekemisten ideointiin, jolloin nuoret myös itse vaikuttavat liikuntaetsivätoimintaan. Erilaisten liikkumishetkien tavoitteena on helpottaa liikkumisen tuomista osaksi omaa elämäntapaa sekä tuoda nuorille positiivisia, rohkaisevia sekä yhteisöllisiä hyvinvointia tukevia kokemuksia.

 

Nuorella on mahdollisuus saada yksilöllistä tukea liikkumiseen ja/tai osallistua pienryhmätoimintaan (toiminta on nuorelle maksutonta).

Yksilökohtaamisissa voi jutella liikuntaetsivän kanssa siitä, millainen liikkuminen tuntuisi eniten omalta ja millä tavoin liikettä voisi kenties lisätä osaksi omaa arkea ja elämää. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi hyötyliikkumisen ideointia, pyöräilyä tutuilla tai uusilla kulmilla, tutustumista yhdessä oman asuinalueen kävelyreitteihin, lähiluontoon, uimahalliin, kuntosaliin tai muihin paikallisiin liikkumismahdollisuuksiin. Myös tutustuminen erilaisiin lajeihin on mahdollista yksilötyössä, liikuntaetsivätyön resurssit huomioiden (lajitutustumiset toteutetaan kuitenkin pääosin pienryhmissä).

Pienryhmätoiminta muodostuu pääosin YMCA Tampereen liikuntasalissa tapahtuvista matalankynnyksen ”liikkumishöntsyistä” sekä erilaisista lajitutustumisista, joita toteutetaan usein yhteistyössä YMCA Tampereen muun nuorisotyön tai muiden toimijoiden kanssa. Lajikokeiluissa onkin jo tutustuttu monenlaisiin liikkeen muotoihin aina squashista, kiipeilyistä ja avantopulahduksista jazz-tanssiin. Pienryhmätoiminnan keskiössä on liikkuminen yhdessä ja hyvillä fiiliksin. Esimerkiksi lajitutustumisissa ei tarvitse olla aiempaa kokemusta tai osaamista, vaan mukaan voi lähteä uteliain mielin. Yhdessä toteutetut liikkumishetket ovat myös hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

Tutustu Tampereen Liikuntaetsivien toimintaan Instagramissa:

Paina tästä!

Janne Suoknuuti

Liikuntaetsivä

Liikuntaetsivätyö (Mieli ja liike- & Liike-hankkeet) on hankemuotoista toimintaa, jota hallinnoi ja koordinoi Suomen YMCA Liitto. Toimintaa toteutetaan Tampereen lisäksi pk-seudulla, Turussa sekä Oulussa. Liikuntaetsivätyötä rahoittavat STEA (Mieli ja liike) sekä OKM (Liike).