Messin kohtaamispaikka

Messin kohtaamispaikka on suunnattu kaikille 15-35-vuotiaille nuorille aikuisille, jotka kaipaavat arkeensa tekemistä, tukea ja yhteisöllisyyttä.

Aukioloajat ovat

* maanantai klo 10:00-15:00, 
* tiistaista torstaihin klo 10:00-19:00 ja
* perjantaisin klo 10:00-15:00

sekä joka kuun 1. lauantai klo 10:00-15:00.

Messin kohtaamispaikassa voit viettää aikaa yhdessä ohjaajien ja ystävien kanssa, kohdata muita ja saada kavereita. Saada tarpeen vaatiessa ohjausta ja tukea arjen haasteisiin, lomakkeiden täyttämiseen, koulu- ja työnhakuun, läksyihin, jne. Osallistua pienryhmätoimintaan. Pyytää ohjaajaa mukaan, esim. viranomaistapaamisiin. Toimintaan voi osallistua omien voimavarojen mukaisesti.

Kohtaamispaikan viikkoon kuuluu muun muassa yhdessä kokkailua, pelaamista, leffailtoja, liikkumista, vierailijoita ja retkiä. Messissä on myös mahdollisuus monipuoliseen liikkumiseen.

Messin kohtaamispaikassa tuetaan yhteisöllisyyttä, osallisuutta sekä oman itsensä että yhteisön kehittymistä. Kohtaamispaikka on nuorten aikuisten olohuone, jonka sisältöön nuoret itse saavat vaikuttaa. Toiminta on päihteetöntä ja maksutonta.

Tarkemmin kohtaamispaikan viikottaisista toiminnoista ilmoitetaan erikseen Messin kohtaamispaikan Facebook-sivuilla, joka löytyy nimellä Messin kohtaamispaikka

Linkki Facebook-sivuille: https://www.facebook.com/messinkohtaamispaikka/

Kohtaamispaikan viikko-ohjelma löytyy tästä

 

Toimintaan ja aukioloaikoihin liittyvistä muutoksista tullaan myös tiedottamaan kohtaamispaikan facebook-sivulla.

Messin kohtaamispaikan toimintaan pääsee tutustumaan varaamalla tutustumisajan Kohtaamispaikan ohjaajan kanssa.

Messin kohtaamispaikka sijaitsee osoitteessa: Tampereen NMKY ry/Messin kohtaamispaikka, Hämeenpuisto 14 F, 33210 Tampere

Ohjaajat

Panu Lehtoniemivastaava ohjaajapanu.lehtoniemi@ymca.fi puh. 050 441 4515 

Sakari Halonenohjaajasakari.halonen@ymca.fi puh. 050 355 9997

Nora Arpiohjaajanora.arpi@ymca.fi puh. 050 371 7745

Viivi Niemenmaaohjaajaviivi.niemenmaa@ymca.fi puh. 040 354 7315

 

 

Messin kohtaamispaikan esittelyvideo